Wusheng Company kutsuttiin esiintymään Pekingiin

Wusheng Company osallistuu kutsuttuna perinteisen kiinalaisen teatterin kulttuuriviikoilla järjestettävään peking-oopperakilpailuun Pekingissä, Kiinassa. Fengtain kaupunginosassa Garden Expo – puistossa järjestetään 1.-7.10.2018 perinteiseen kiinalaiseen teatteriin keskittyvä festivaali. Tapahtuman järjestää Pekingin kaupungin kulttuuritoimi ja Fengtain aluehallinto. ”XIAOYUE” Global Peking opera fans contest” -kilpailussa on kaksi erillistä sarjaa: kiinalaiset alan harrastajat sekä ulkomaiset osallistujat.

Wusheng Company osallistuu kilpailuun katkelmalla, jossa esiintyvät Antti Silvennoinen ja Jilka Repo. Esityksen musiikista vastaavat Pekka Saarikorpi ja Joakim Berghäll. Edellisvuoden kilpailun perusteella Wusheng Companyn esityksen valttina kilpailussa on liikkeellisyys. Toinen erikoisuus on omat länsimaiset muusikot, muissa esityksissä musiikista vastaa paikallinen peking-oopperaorkesteri.

Wusheng Company osallistui kilpailuun ensimmäistä kertaa viime vuonna sijoittuen omassa sarjassaan toiseksi Antti Silvennoisen ohjaamalla teoksella ”Vartija -arjen sankari”. Tapaus oli Wusheng Companyn kannalta historiallinen, sillä se esitti ensimmäistä kertaa täysin omaa alkuperäisteostaan Kiinassa.

Kuva edellisvuoden avajaisista.

, , ,
 
 

Tuotannot|Produktioner|Productions

Kätketyt kasvot

Wusheng Companyn uusin teos Kätketyt kasvot on japanilaisista kummitustarinoista inspiraatiota ammentava teos. Kätketyt kasvot on kaunis ja herkkä tarina kahden siskon matkasta kohti parempaa elämää. […]
marras 11, 2017 / 1 Comment

Musashi – Miekan tie

Samuraiestetiikka kohtaa peking-oopperan ja heavy musiikin intensiivisen kauniissa esityksessä kuoleman päättäväisestä hyväksymisestä. Wusheng Companyn teos perustuu Miyamoto Musashin kirjaan The book of five rings. Samurain elämä […]
helmi 15, 2016 / Add Comment

Viimeinen taistelija

Akrobaattisia taistelukohtauksia, vahvasti tyyliteltyä näyttelemistä, upeita kasvomaalauksia ja pukuja — sitä on täysiverinen peking-ooppera. Symbaalit ja gongit soivat mutta tällä kertaa niin tekee myös kaunis […]
syys 10, 2015 / Add Comment

Vartija – Arjen sankari

Suomen postinjakelu on vaarassa! Vartija – Arjen sankari on vauhdikas ja koominen tarina suomalaisen vartijan haastavasta yövuorosta. Vartija saa vastaansa kolme katkeroitunutta upseeria, joiden suunnitelmana on lamauttaa […]
marras 3, 2014 / 1 Comment

Pohjatuulen kolme lahjaa

Vauhdikas peking-oopperan hengessä tehty komedia kaikille yli viisivuotiaille. Norjalaiseen kansantarinaan perustuvassa esityksessä köyhä tyttö haastaa mahtavan Pohjatuulen ja joutuu matkallaan moniin jännittäviin tilanteisiin. Pohjatuulen kolme lahjaa […]
marras 3, 2014 / Add Comment

Oikeamielinen kenraali karkotetaan

Ming-dynastian ajalta oleva klassinen näytelmä, jota esitetään harvoin Kiinassa kokonaisena. Näytelmän katkelma Taistelu pimeässä huoneessa on sen sijaan kenties tunnetuin peking-oopperakatkelma Kiinan ulkopuolella. Ohjaaja Lü Suosen Rooleissa Elias […]
marras 3, 2014 / Add Comment

Kolmen tien risteyksessä

Kolmen tien risteyksessä  on  kenties tunnetuin peking-oopperakatkelma Kiinan ulkopuolella. 1300-luvulta peräisin olevassa näytelmässä käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta majatalon pimeässä huoneessa. Tämä akrobaattinen ja toiminnan […]
marras 3, 2014 / Add Comment

Sota näyttämöllä

Yhteistyöproduktio Helsingin juhlaviikkojen ja Aasia Helsingissä -festivaalin kanssa. Ohjaus Zhou Long Esiintyjät Kiinan perinteisen teatterin akatemian esiintyjäryhmä sekä Antti Silvennoinen, Elias Edström ja Julia Johansson Paikka Suomen Kansallisooppera, Alminsali Helsinki Esitysvuosi 2011 Helsingin uutiset […]
marras 3, 2014 / Add Comment

Epäonnistunut ryöstö

Tarina keisarillisen lähetin ja epäonnisen ryövarin kohtaamisesta. Tilaustyö kiinalaisen uudenvuoden juhlaan Helsingissä. Ohjaus Antti Silvennoinen Esiintyjät Antti Silvennoinen, Steina Öhman Muusikot Olli Kari, Pekka Saarikorpi Paikka Lasipalatsin aukio, Helsinki Esitysvuosi 2011
marras 3, 2014 / Add Comment